keskiviikko 20. marraskuuta 2013

agilityä ja metsälenkkejä


Sunnuntaina olin intoa täynnä lähtemään Zaran kanssa agilityyn. Vihdoinkin! Kyllä vähän jännitti, että osaanko yhtään mitään. 
Paikka on oikein mukava, kiva kun voi treenata ihan täysilämpimässä tilassa. Itseasiassa tuli ihan hiki tunnin kuluessa, haha. Tunnilla on vain 4 pentua Zara mukaan lukien, collie ja novascotiannoutaja olivat nyt paikalla myös, mutta ehkä ensi sunnuntaina saa nähdä viimeisen koiran puuttuvasta nelikosta, joka ei viime tunnille päässyt. Taas kerran sai näihin isompiin, mutta rotuina ei vielä jättimäisiin, kurssikavereihin verrattuna huomata Zaran olevan niin pikkuinen. Vaikkei ole edes kleinin mittakaavassa pienimmästä päästä, vaan oikein hyvän kokoinen.

Omatoimisesti jokainen sai vuorollaan harjoitella muuria ja keppejä, ohjaajan kanssa harjoiteltiin rengasta, putkea täyspitkänä ja käännettynä L-muotoon, pussia ja 2 aidan sarjaa. Rengas saatiin tällä kertaa sujumaan samantien hienosti, kotiläksy oltiin siis suoritettu mallikkaasti. Montaa hyppyä ei kuitenkaan siinä tehty, hyppy oli kuitenkin Zaralle vähän isompi. Tärkeintä että saatiin nähdä sen sujuvan. Putki meni yllättävän hyvin suorana, vaikken edes ollut kuikuilemassa putken toisessa päässä, mutta lopputunnista kun harjoiteltiin vielä putkea mutkalla, meni jo haastavammaksi saada koira menemään putkeen eikä lähteä perässäni putken toiseen päähän. Mutta lopulta onnistuttiin. 
Pussin kohdalla sai jo välillä pidättää naurua, mitä pienemmäksi pussin toisen suun raon laittoi, sitä haastavammaksi homma luonnollisesti meni. Mutta kyllä sieltä vielä tultiin läpi (ellei lähetty perässäni ulkokautta toisessa päässä odottavalle namikupille) kun rakoa oli vähän, mutta hetki meni ennen kuin neiti sai itsensä ryömittyä sieltä ulos. Hitaasti ja varovasti sieltä tultiin. Mutta eipä sieltä vielä läpi tulleet muutkaan kurssilaiset pussin suun ollessa lähes kokonaan ummessa, vähän piti rakoa olla kaikilla. Ensi kerralla jatketaan sitä :) 2 aitaesteen sarja sujui ihan pienen alkukankeuden jälkeen hyvin, parilla ekalla kerralla ohjauksessani oli kuitenkin vähän vielä hiottavaa, kun Zara lähti ekan hypyn jälkeen perääni kiertäen esteen. Ohjaaja neuvoi hyvin, ja lopulta saatiin molemmat esteet hypättyä mallikkaasti. Tunnin jälkeiset fiilikset oli, että oli todella hauskaa, mielenkiintoista ja myös selkeästi hyvää kuntoilua kun hikikin tuli vaikkei edes mitään rataa vielä menty. Tuon pienen palkitseminenkin kun on oma liikuntansa, kun tarvitsee kumarrella vähän väliä pikkuisen ollessa niin pieni! 
Vai olenko kenties itse liian pitkä....? ;)


Olen myös ollut tenttivapaalla viime perjantaista asti, mikä on meinannut ihania päivälenkkejä valoisassa, mikä on tuntunut ihanalle, kun normaalisti pimeän marraskuun valoisista hetkistä ei pääse nauttimaan kuin viikonloppuisin sään salliessa. Lenkit ovat olleet myös hyvä tapa pitää taukoja lukemisessa, ja olenkin löytänyt lähimetsästä paikan jossa vain varsin turvallisin mielin pitää koiraa vapaana, siellä ei paljoa edes muita ulkoilijoita liiku. Siellä on ollut kiva heitellä keppiä ja antaa neidin haistella vapaasti ympäriinsä tuoksujen perässä. 


Myös sisällä on ollut kiva pitää leikkitaukoja. Vähän kuin pienellä lapsella voi olla jokin lelu joka kulkee mukana kaikkialle, Zaralla näätälelu on selkeästi rakkain lelu edelleen kaikkien joukosta. Muut lelut tulee ja menee, mutta jos Zara tulee pyytämään "leikitään", se on usein juuri näätä jonka se tuo jalkojesi juureen. Onhan sillä kivoja ominaisuuksia, kuten vinkupisteet kahdessa kohdassa (!!) ja muutenkin erittäin loistava vetokisaan ;) 


Mutta tämä vetokisa kyllä päättyi toisen osallistujan totaalliseen sammumiseen .. ;)



1 kommentti:

  1. Tiesitkö, että koira ei saisi aloittaa mitään hyppytreeniä ennen vuoden ikää, isommat koirat ei edes ennen 1,5 vuoden ikää. Sama juttu pujottelun kanssa. Pentuagilityn pitäisi olla vain ja ainoastaan erilaisilla pinnoilla kulkemista ja ohjaustreenejä esteille rimat maassa + putkia...?

    VastaaPoista