tiistai 24. syyskuuta 2013

ilotulituksia ja vapaana oloa


Tänään iltalenkillä lähistöllä alkoi yhtäkkiä paukkumaan oikein kunnolla! Eka mietin että ei voi olla, ihan kuin joku ampuisi ilotulituksia..? Lähdettiin äänen suuntaan meidän kotitalon kulman ympäri, ja ilotulituksiahan ne! Zaralle siis esimakua ja ensimmäinen kokemus ilotulituksista. Kyllä se vähän ihmetteli kovaa pauketta, ja siinä seistiin vierekkäin ja vaan tuijotettiin tulitusta (oli muuten aika hienoja!). Välillä pauke hetkeksi loppui, ja sillon Zara saatto viimein muistaa vähän haukahtaa ja tuhista siihen suuntaan mistä ääni ja pauke hetki sitten oli kuulunut. Kun ilotulitus alkoi uudestaan, jäätiin taas vaan tuijottamaan niitä jne. Mutta eipä se nyt sen pahemmin tuntunu Zaraa hätkähdyttävän, enemmän pientä yleistä kummastelua että mitä tapahtuu. Ei mitään yli-pelokasta panikointia.. :)

Oon nyt viime päivien aikana uskaltautunu viimein päästämään Zaran hetkittäin vapaaksi aitaamattomilla alueilla. Vanhempien pihassa ja täällä omassa kotipihassa. Ja hienosti on menny! :)
Toistaseks tietty vaan semmosissa tilanteissa, kun on lähes varmaa ettei suuria ärsykkeitä kohdalle osu, esimerkkinä sunnuntain aamulenkki kun suurin osa kaupunkia nukkuu vielä ansaittua untaan. Uskoisin kyllä Zaran aika hyvin pysyvän myös muuallakin jo lähettyvillä, kuitenkin remmi löysällä muutenkin pääasiassa lenkit sujuu, ja kovasti vähän väliä katsekontaktia hakemista Zaran toimesta. 
Se vaatii vaan sen, ettei mitään houkuttelevia pikkulintuja sattuis eteen, eikä muita koiria. Niiden kanssa vaaditaan vähän vielä harjottelua, välillä Zara jo lopettaa pyydettäessä lintujen remmijahtaamisen, muttei aina. Koirien ohi mennään myös koko ajan paremmin, ja onnistuneiden ohitusten määrä kasvaa, muttei aina onnista siinäkään. Vapaanaolo-hetket oon myös käyttäny hyödyks, ja ollaan mm. paikalla pysymistä harjoteltu, ja ihan hyvin Zara antaakin mun jatkaa eteenpäin aika pitkällekkin malttaen itse istua paikallaan :) Uskoisin kaikkeen tähän tulevan kehitystä entisestään tulevissa agility-treeneissä, joita muuten odotetaan ihan hulluna! :D Vielä reilu kuukausi, niin päästään tositoimiin.

Ulkona alkaa muuten todella painaa talvi päälle! Tänä aamuna joutu aamulenkille ekan kerran nappaamaan myös sormikkaat käsiin, ja sai myös todeta, että kohta saa jo kaivaa lämpimämmän takin esiin tulevia lenkkeilyjä varten! hhrrr.

Sunnuntaina oltiin taas koirapuistossa, Zara juoksi kuin tuulispää ja teki tuttavuutta aidan raoista isojen koirien puolella olevan nätin hauvan kanssa :) Alla muutama kuva tästä.

                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti