tiistai 13. toukokuuta 2014

Karvoja joka puolella


No nyt tosiaan neidistä lähtee karvaa! Karvakasa on aina tuloksena harjauksen jälkeen, koittanu harjailua harrastella nyt normaalia useammin kun muuten tota irtokarvaa on kaikissa vaaleissa huonekaluissa, samoin kuin myös enemmän tai vähemmän kaikissa tummissa työhousuissa ja muissa tummissa vaatteissa. Joko on juoksut taas pian alkamassa, tai sit haluaa vetästä kesävaatteet päälle. 

Toukokuu on perinteen mukaisesti taas kerran ohjelmaa ja tehtävää toisensa perään täynnä, enkä tän takia oo oikeen kerenny olla aktiivinen täällä. Kahden viikon päästä kuitenkin on ohi ensimmäinen kouluvuosi ja tanssin kevätnäytökset. Nuo kun tällä hetkellä pitää eniten kiireisenä, veljen yo-juhlien valmisteluissa auttaminen mukaan lukien. 
Meillä kuitenkin viimein alkaa ensi viikolla tuo kauan odotettu koiratanssi, odotan todella innolla ja mielenkiinnolla!! Toivottavasti kurssille vaan osallistuisi ainakin yksi koirakko vielä lisää, nyt ilmoittautuneita näkyy meidän lisäksi olevan vain yksi. Eniten sen takia toivon näin, että kurssi varmasti järjestetään, ettei ole liian vähän osallistujia :) 
Olin myös ensin suunnitellut etsiväni jonkun agility-kurssin meille myös kesälle, mutta nyt olen alkanut tämän kaiken kiireen keskellä tulemaan siihen tulokseen että tuo koiratanssikurssi saa riittää meidän kesän aktiviteetiksi, ja muuten nautitaan omin avuin kesästä :) mieli voi tottakai vielä moneen kertaan muuttua, mutta pientä lomaa kaikesta on hyvä aina ottaa! 

Ensi torstaina siis viimeistään taas päivittelen kuulumisia meidän ensimmäisestä koiratanssi-tunnista! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti